Hei taas! Viime osasta onkin jo kulunut luvattoman paljon aikaa... No on kyllä ollutkin kiireitä kun on taas ollut pakko palata kouluun ja reeneihin :( Voin kyllä luvata että ensi osa tulee nopeammin, olen jo kuvannut sen kokonaan (peli-intoa löytyy!) :)

Percy

Heti kun Nico oli kasvanut hän soitti taksin ja lähti Tonyn kanssa pois, Erikan luo.

Sen jälkeen aika kulki kuin siivillä ja minä kasvoin, kohti aikuisuutta ja perijyyden taakkaa.

Omasta mielestäni olin varsin komea, mutta kirjoittajan mielestä olen koko suvun rumin perijä (heti Calebin ja Harryn jälkeen)!

Sitten lähdinkin vaimoa etsimään, valitettavasti paahdetut vaahtokarkit vievät huomioni vaimoehdokkaista...

Minun onnekseni talon ohi kulki sopivia vaimoehdokkaita.

Kun vähän aikaa mietin päädyin Lindaan.

"Et sinä mikään ruusu ole, mutta kukkii ne perunatkin!"

Erinomaisten iskurepliikkieni jälkeen pääsimme vähän läheisempään suhteeseen, jostain syystä vain näytti että Linda piti minusta enemmän kun olin hiljaa...

No kumminkin, pian minä uskalsin jo kosia Lindaa.

Sukumme perintösormus kimalsi mukavasti Lindan kädessä.

Ja jo samana iltana päätimme mennä naimisiin, Linda kyllä näytti niin upealta häissämme.

Olimme enemmän kuin onnellisia vaihtaessamme sormuksia, olimme jopa yhteisymmärryksessä siitä että hankkisimme vain yhden lapsen.

Kun katsoin haihini tullutta toista morsianehdokasta olin iloinen että päädyin Lindaan, katsokaa nyt noita hiuksia!

Hääyömme vietimme sitten täysin normaalisti, ja siitä ei nyt puhutakkaan...

Niin lähtikin sitten arkemme liikkeelle, olimme onnellisia Linda ja minä.

Liittomme kruunasi lopulta tieto Lindan raskaudesta.

Odotimme molemmat Lindan pyöristyvää vatsaa, pian saisimme jo vaihtaa kakkavaippoja!

Lindaa hieman pelotti synnytys, hänellä oli ollut paljon enemmän pahoinvoitia kun kellään hänen ystävistään.

Minä taas lohdutin häntä, olivathan Katarzyna,  Kiira ja Aliciakin selvinneet synnytyksestä.

Niin Linda sitten rauhoittui vaikka pahoinvointi olikin hirveä, meitä todellakin alkoi pelottaa kaksosten mahdollisuus, suvussamme kun oli nähty aika monia kaksosia...

Pian sitten Lindan mahakin alkoi paisua hän itse tuskaili miten pääsisi raskauskiloista eroon, minä taas tuskailin aikaa joka tuntui hitaammalta kuin koskaan.

Mitä isommaksi Lindan maha kasvoi, sitä jännittyneemmäksi perheen ilmapiiri kävi. Äitini alkoi todella pelätä kaksosia.

Ja sitten lopulta synnytys käynnistyi, kauhuleffaa pahimmillaan.

Pitkän ponnistelun jälkeen isäni käsillä lepäsi pieni poika, Aleksander Starling.

Pelkomme kävi myös toteen, pian Aleksanderin syntymän jälkeen Lindan käsillä makasi pieni tyttö. Cassia Starling.

Sinä iltana katsoin epäperijöiden hautausmaata ja tajusin että jonain päivänä joutuisin luultavasti hautaamaan toisen lapsistani sinne.

                                                                            ~ * ~

Alicia

Katsoin pientä lasta sylissäni, voi Cassia parka. Kun kosketin häntä näin hieman hänen tulevaisuuteensa. Lapsuuden kulta-ajasta ei tulisi hänelle kovin kultaista, silti oikeita ihmisiä vastoinkäynnit vain vahvistavat.

Aika kului niin nopeaan. Lapset kasvoivat kuin silmissä, vastahan he olivat syntyneet!

Seuraavana päivänä myös viikatemies tuli hakemaan koiravanhuksia, koirilla kymmenes sukupolvi tulisi pian täyteen.

                                                                            ~ * ~

"Kyllä Cassia, pääset pian nukkumaan. Haetaan vain maitoa ja..."

Sinä iltana rauha jäi haaveeksi, koputus sukumme talon oveen avasi kaikki haavat.

Kun näin miehen, miehen oudoissa vanhanaikaisissa vaatteissa ovellamme, säikähdin.

"Tule vain sisään ovi on auki"

Vaikka mies näytti päällepäin nuorelta, silmistä näin elämän kuluttamat vuodet, ja niitä vuosia oli hänellä takana ueampikin sata.

"Päivää, olen Caspar Bäkcman, voit sinutella sukuahan tässä ollaan."

"Sanoit olevasi Bäckmanin sukua, oletko kenties Maisa Bäckmanin isä? Ja miten voit olla elossa?

"Kyllä olen, ja en tullut puhuakseni siitä miten olen elossa, voin kyllä sanoa että punaiset silmät voi peittää piilolinsseillä ja puuteri on keksitty. Mutta asiaan, tuli puhumaan sukusi kirouksesta"

"Kuinka voit tietää siitä? En ole kertonut kellekkään."

Silloin Caspar naurahti, terävät kulmahampaat tulivat esiin ja hän totesi:

"Kyllä kirouksen langettaja tietää keiden ylle on kirouksen langettanut."

"Anna kun selitän, kun kun minulle ilmeni ettei Maisa vampyyriuutta halaja, minä suutuin. Ja kun hän kieltäytyi avioliitosta jonka hänelle järjestin, raivostuin. Kirosin jokaisen lapsen jossa on pisarakin hänen vertaan. Valitettavasti kirous karkasi käsistäni, se imi jokaisen onnenpisaran suvun epäperijöistä perijöihin. Kirous myös varmistaa että jokainen perijä saa useamman kuin yhden lapsen. Se takaa kirouksen jatkumisen ikuisuuksiin."

Silloin raivo kuohahti päähäni, puhuin nyt sukuni kiroajan kanssa, vampyyrin jonka takia Alice kuoli, jonka takia Nico on nyt sokea. Vampyyrin jonka takia epäperijöiden hautausmaa on täynnä onnettomien ihmisten hautoja.

"Mutta mikset sitten vain kuole! Jos sinulla kerran oli sen verran voimaa että voit kirota, tiedät myös että kirouksen langettajan kuollessa myös kirous kuolee!

"Ei minua kiinnosta, minua ei kiinnosta luopiotyttäreni lastenlasten kohtalo, ajattelin vain ilmoittaa. Se tyttö oli muutenkin kuin mikäkin lutka. Sellaiset vaatteet. Ihan niinkuin poikasikin vaimolla, kaikillla nykyajan naisilla! Ja muka tasa-arvo! Ja hah!

Kun hän nousi lähtäksensä takaisin yöhön minä sähähdin hänelle hymyssä suin:

"Minä kiroan sinut! Minä kiroan sinut, sukuni tuskan aiheuttajan. Kun lapsenlapseni Cassia löytää voimansa ja saa lapsia, yksi hänen lapsistaan kumoaa sukumme kirouksen. Ja silloin sinä saat tuntea tuskan nahoissasi, tunnet jokaisen epäperijän tuskan. Vuoronperään aina vain kamalampana. Silloin anelet kuolemaa. Ja silloin Cassia sen sinulle lahjoittaa!"

Ennen kun hän juoksi yöhön näin hänen kasvojen hymyn hyytyvän. Ehkä hän tajusi että naisissakin on voimaa, voimaa joka on väkevämpää kuin hänen.

Kun lapset kasvoivat katsoin Cassiaa, vaikka olin säilyttänyt hänen harteilleen suuren taakan olin myös taannut hänen onnensa, onnen joka hyvittäisi hänen tulevan lapsuutensa.

Tyytyväisenä katsoin lapsia, molemmilla oli ystäviä ja kaiken lisäksi he olivat ystäviä keskenään.

Molemmat lapset olivat hyvin suloisia ja seurallisia, tai no Cassia vähän vähemmän.

Hänellä oli yksi todella hyvä ystävä, Javonna.

Yhdessä he keksivät kaikenlaista, keppostelusta ei välillä meinannut tulla loppua.

Välillä minusta tuntui että Javonna käytti Cassiaa hyväkseen, silti sysäsin tunteen syrjään ja annoin asian olla, he olivat hyviä ystäviä, ehkä Javonna olisi se joka pelastaa Cassain kurjuudelta.

Minä rakastin Cassiaa niin paljon.

Toisin kuin veljensä Aleksander hän ei hävennyt minua kun lopetin normaalin sukkiakutovan mummon esittämisen. Hän piti minusta edelleen vaikka olinkin vähän outo ja vedin outoja taikarituaaleja ystävieni kanssa.

Perheessämme oli rauhallista yhteen päivään saakka, sinä päivänä saimme kaksi pentua, suloisen Kerman ja kuolleena syntyneen Mimman. Kuollut koiranpentu on huono merkki. Niin se oli nytkin.

Sinä päivänä Cassia tuli innoissaan kotiin.

Javonna tuli myös, mutta hän ei ollut normaali iloinen itsensä.

Minä olin leikkaamassa appelssinipuun oksia.

Silloin Cassia tuli innoissaan luokseni.

"Mumma, mumma! Minä voitin kansainvälisen matikkakilpailun! Voitin jopa Javonnan! Voi mumma, minusta oli juttu lehdessä!"

"Hyvä Cassia, mutta mene nyt leikkimään Javonnan kanssa, häntä varmaan vähän harmittaa kun hävisi."

"Ei Javonnaa haittaa, hän olisi muuten kertonut sen jo minulle. Me ollaan parhaat kaverit, nyt ja aina."

                                                                             ~ * ~

Cassia

Kyllä Javonna harmitti, se ei vaan kertonu sitä mulle.

"Hei Cassia. Kuule musta tuntuu että me ei voida olla enää kavereita. Sä nyt oot tollane matikkanörtti. Et sä sovi näin suositun seuraan. Tajuuk sä?

"Mutta Javonna, mehän ollaan parhaat ystävät... Nyt ja aina."

"Ei me olla enää, sä nyt vaan oot tollane vauva."

" En mä oo vauva"

Silloin Javonna raivostui, mä en ehtiny tehä mitään ennen kuin Javonnan käsi kohosi ja löi mua poskelle.

Sitten Javonna kääntyi ja juoksi pois. Ehdin nähdä kyyneleet sen poskella ja kuulin huudon.

"Se kilpailun voitto ei ees kuulunu sulle! Mä tein sen eteen kaiken, sä et mitään. Sä vaan oot tollane lellipentu!"

"Javonna!"

Heti seuraavana päivänä Javonna tuli kouluun meikit päässä, se ei enää ollu mun kaveri. Eikä kukaan muukaan.

                                                                               ~ * ~

EXTRA

Erika

Alicen kuoleman jälkeen minä aloin pitää päiväkirjaa. Aloin ajatella asioita. Muistan kuinka onnellinen olin kun minut adoptoitiin. Muistan kuinka onnellinen olin kun minusta ja Alicesta tuli verisiskoksia. Me tehtiin haavat käteen ja... En voi ajatella pidemmälle se sattuu liikaa. Minä murhasin Alicen. Siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Ei mennyt montakaan vuotta kun Tony ja Nico tuli tänne. Katuva ja sokea.

Niihin aikoihin myös Jace murtui. Jace alkoi heräillä painajaisiin itkeskellä, murehtia jotain Marsia ja Venusta.

Sitten Jace löysi juomisen salat.

Ja lopulta se ei enää kestänyt ja hukuttautui pihan uuteen lampeen. Tony löysi ruumiin.

Sitten myös Tony kasvoi.

Sen ulkokuori hämäsi kaikkia muita paitsi minua. Sisältä hän oli hajalla, ulkoa taas hurmuri.

Nico taas kävi kävelyillä.

Sen jälkeen se yritti keksiä jotain tekemistä. Nicolla oli vain liikaa aikaa murehtia menneitä.

 

 

 

Saimpas osan valmiiksi!  Älkää ihmetelkö Aleksanderin vaihtuvaa kasvattajaa, bugi iski ja sain kokeilla ainakin 7 kertaa ennen kuin se kasvoi :) kiva. Joo ja ensiosa ilmestyykin sitten nopeampaa, varmaan jo ensiviikolla.