Uusi osa, vihdoinkin! Tämä osa etenee aika nopeaa, minulla kun ei ollut mitään järkevää tyttöjen lapsuuden varalle joten tämä on vähän niinkuin joku "väliosa" ennen varsinaisia tapahtumia.

Kiira

Toisin kuin alun perusteella kuvittelin, minun ja Aaton suhde eteni hyvin nopeasti, jo parin päivän päästä ensitapaamisestamme Aatto oli kyläilemässä meillä.

Silti tarvitsin välillä aina vähän lisää itseluottamusta, suhteemme nopeasta etenemisestä huolimatta Aatto oli edelleen vaikea tapaus.

Lemmenjuoman ansiosta vaihdoimme pian ensisuudelmamme.

Eikä mennyt kauaakaan ennen kuin Aatto lupasi muuttaa meille.

Ja jo muutaman tunnin muuton jälkeen saatoimme juhlistaa kihlaustamme.

Kihlauksemme jälkeen ei mennyt kauaa ennen kuin löysimme itsemme hääkaaren alta.

Hääyö vietettiin perinteisin tavoin, minä olin niin onnellinen kuin vain voi olla.

Äitikin sai valmiiksi kuvani perijäseinälle.

Onneani häiritsi vain vanhempieni kasvu, se muistutti minua siitä kuinka nopeasti aika kului.

Isästä tuli hieman höperöitynyt vanhus, dementiaa saattoi vain odottaa.

Äiti pysyi ihan hyvässä kunnossa, vaatemausta tuli vain vähän vanhanpuoleinen.

Molemmat jäivät myös eläkkeelle, haluaisivat kuulemma viettää mahdollisimman paljon aikaa lastenlastensa kanssa.

No, olihan siitä tullutkin ihan ajankohtaista, raskauteni alkaisi näkyä jo pian.

Mahani kasvoi,

ja kasvoi.

Mahani ei kylläkään ollut ainoa joka kasvoi, koiranpennustamme kasvoi hiukan isompi.

Eräänä iltana käynnistyi myös minun synnytykseni.

Ensimmäisen lapsen ehdin juuri ja juuri nimetä Aliceksi ennen kuin tajusin toisen tekevän jo tulojaan.

Toinen lapsi ei lupaavasta alusta huolimatta meinannut tulla maailmaan.

Kovan työn jälkeen sain pidellä käsissäni toista tytärtäni, Aliciaa.

                                                                          ~ * ~

Joskus aika vain tuntui kuluvan liian nopeaa.

Minusta pienet tyttäreni kasvoivat aivan liian nopeasti.

Alicesta kasvoi hyvin rauhaton lapsi.

Kun taas Alicia oli hänen täydellinen vastakohtansa.

                                                                          ~ * ~

Kauaa emme ehtineet taaperoita katsella, Alice ja Alicia kasvoivat huimaa vauhtia kohti lapsuutta.

Aliciasta kasvoi hyvin rauhallinen lapsi, minusta hän oli Maryn kopio vaaleilla hiuksilla varustettuna.

Alicesta taas kasvoi hyvin rauhaton lapsi, hän oli se joka halusi tutkia talon jokaisen nurkan, myös ne joihin hänellä ei ollut vähempää asiaa.

Alicia oli hyvin ujo ja lahjakas, hän rakasti pianon soittamista, mutta kukaan muu kuin äitini ei ikinä saanut tietää asiasta.

Alice taas ei pelännyt esitellä kykyjään, jo pienenä hän halusi kilpailla tanssiharrastuksessaan.

Katarzynasta alkoikin tulla hyvin tärkeä Alicialle, hänellä oli aina aikaa, ja hän aina jaksoi opettaa Alicialle uusia asioita, minulla ja Aatolla taas tuhraantui hyvin paljon aikaa Alicen kuskaamisiin.

Tyttöt alkoivat erottua toisistaan vielä enemmän kouluun mennessään, Alice oli se suosittu, Alicia taas ei.

Kun koira kuoli Alicia itki vielä monta päivää sen perään, Alice taas kysyi millon hankitaan uusi.

Alice toi jokapäivä uuden parhaan ystävänsä kotiin, Alician mukana tuli aina sama punatukkainen tyttö, mutta pian Alician ainut ystävä joutui muuttamaan pois.

Alician elämässä tuntui tapahtuvan kokoajan huonoja asioita, kun vanhenpiani tultiin hakemaan Alicia itki lohduttomasti vielä monta viikkoa.

Niinpä eräänä päivänä päätin adoptoida perheeseemme uuden lapsen, jos hän nyt vaikka ystävystyisi Alician kanssa.

Adoptoin myös Alicelle hänen kaipaamansa uuden koiran.

Jo muutaman kuukauden päästä adoptiosta perheeseemme tuli uusi tyttö.

Erika näytti hyvin paljon Aatolta ja monet luulivatkin häntä omaksi lapseksemme.

Valitettavasti Erika ja Alicia eivät koskaan pitäneet toisistaan, kun taas Erika ja Alice ystävystyivät heti.

Heistä tuli kuin paita ja peppu, no ainakin Alicella oli kerrankin pysyvä paras ystävä.

                                                                          ~ * ~

Kun lapsien oli aika kasvaa teineiksi, en voinut uskoa kuinka nopeasti aika kulkikaan, vastahan minä ja Aatto olimme tavanneet ensimmäisen kerran!

                                                                          ~ * ~

Alicia

Minusta olin aina ollut ulkopuolinen siskoni asioista, mutta vasta teini-iässä tajusin kuinka ulkopuolinen voi ollakkaan! Alicesta kasvoi hyvin kaunis ja suosittu, minä taas en ollut kumpaakaan.

En minä kyllä ollut suosiota ikinä kaivannutkaan, mutta silti...

Niinkuin aina Erika matki Alicea kaikessa, kun Alice meikkasi Erikakin meikkasi, valitettavasti Erika ei oikein osannut meikata. Olin myös huomannut Alicen pitävän Erikaa jonkinlaisena hovineitinään, hän ei tajunnut Erikan olevan hänen ystävänsä vain sen takia että hän itse hyötyi siitä.

En minä kyllä puuttunut asiaan, haaveilin mielummin SimCityn taideyliopistosta, olin kehittynyt loistavaksi pianistiksi ja pian pidettäisiin pääsykokeet.

Myös Alice ja Erika halusivat sinne. Heidän harmikseen Erika ei ollut lahjakas taiteellisesti. Tiesin heidän aikovan huijata. Silti minulla ei ollut aikomustakaan puuttua asiaan, meillä oli jonkinnäköinen sanaton sopimus, emme puuttuneet toistemme asioihin.

                                                                          ~ * ~

Alice

En koskaan ollut pitänyt siskostani, ja siksi minua harmittikin kun hänetkin hyväksyttiin SimCityn taideyliopistoon, en edes ymmärtänyt missä hän oikein oli lahjakas! Hän oli aina kotona, eikä hän silti edes tiennyt mitä kaikkea talostamme löytyikään, Alicia oli aina kirjojen parissa.

Minä taas olin tutkinut koko talon jo pienenä, mutta silti vasta nyt löysin Maryn päiväkirjan. Se oli kyllä aika karmea lötö, varsinkin hänen viimeinen viestinsä:

"En tiedä kuka tämän seuraavana lukee, eikä se paljoa minua kiinnostakkaan, kunhan vain Kiira ei saa tätä ikinä käsiinsä. Tämä on varoitus epäperijöille, et ehkä tiedä kuka olen, sanotaan vaikkanäin, olen viidennen perijän sisko. Sisko joka näki painajaisia. Kukaan muu kuin Katarzyna ei ikinä saanut tietää painajasistani, painajaisista jotka alkoivat jo pieninä. En pitkään aikaan tajunnut mitä uneni yrittivät selittää, tajusin sen vasta sitten kun sain käsiini vanhoja kuvia jo kuolleista henkilöistä. Tajusin näkeväni kohtaloita, Peter, Clarisse, Tim ja monta muuta epäperijää. Lopuksi näin myös oman kohtaloni, tiedän miten ja milloin elämäni päättyy. Tiedän myös luultavasti miten sinun elämäsi päättyy, karmeasti. Meistä epäperijöistä ei ikinä tule onnellisia. Tai no siihen on mahdollisuus, jonkun epäperijän on löydettävä onni ennen kymmenettä sukupolvea, muuten kaikki sukumme epäperijät elävät ikuisessa epäonnessa. Silti rehelliseseti sanottuna tiedän ettei yhdestäkään epäperijästä tule ikinä onnellista, mutta aina voitte yrittää, minä en. Minulta puuttuu jotain ratkaisevaa. Unelmat. Ainoastaan hyvin vahvat unelmat omaava epäperijä voi ikinä olla onnellinen. Eikä sellaista tule."

Luettuani viimesen viestin tajusin ettei Alicia ikinä näkisi tätä, minusta tulee perijä.

                                                                          ~ * ~

EXRTA

Mary

Epäperijöiden talossa aika kulki hyvin nopeasti, Mars ja Venus olivat jo lapsia, hyvin viattoman näköisiä lapsia.

"Miksi heidän täytyy kuolla, selitä Mary."

"Et sinä ymmärrä, mutta usko he eivät saa täyttää kahtakymmentävuotta, Jacella on 12 vuotta aikaa."

"Jacella! Et voi pilata pojan elämää niin!"

"Valitettavasti on pakko, Chris sinun kehosi ei kestä enää, vaikka kuinka kittaatkin elämäneliksiiriä, kehosi hajoaa pian, olet vanha!

Kaikki sanani ovat aina totta, Chris ei itse ollut vielä tajunnut edes kuinka huonossa kunnosa hän oli.

Voimakkaat yskänpuuskat olivat jo arkipäiväisiä, Chrisillä on enää muutama vuosi aikaa.

Minä olin alkanut jo tyytyä osaani sivustakatsojana, tiedän miten tämä kaikki päättyy.

                                                                          ~ * ~

Jace

Kun olin täyttänyt kahdeksantoista Mary kertoi tehtävästäni, silti kahden viattoman teinin murha tuntui vain niin mahdottomalta.

Silti haluamattani kuolema tuli osaksi elämääni.

Mary oli varoittanut jo minua, Chrisin keho ei enää kestänyt. Minä itkin lohduttomasti, hän oli ollut minulle vähän kuin isä. Marsin ja Venuksen välinpitämättömyys sai minut raivoihini.

Silloin tein ensimmäisen murhani.

En kerro miten sain Venuksen kärpäsparven keskelle, en halua että kukaan muu voi toistaa sitä.

Vanuksen poistuttua ikuisesti, esitin surevani, Mars ei ikinä saisi tietää.

Viikatemiehen lähdettyä pyyhin nopeasti tuhkat pois, pelkäsin Marsin saavan tietää niistä jotain.

Samana iltana Mars täytti kahdeksantoista, minulla oli enää kaksi vuotta aikaa.

Marsista tuli kokoajan enemmän isänsä kaltainen, minusta tuntui että oli jo nyt myöhässä, jos en onnistuisikaan.

Mary tuli myös itse mainetsemaan minulle kiireestäni, Marsin olisi kuoltava pian, mieluiten tänään.

MInulla oli hyvin ristiriitaisia tunteita, en tiedä miten pystyn elämään kahden murhan kanssa.

Ensimmäisen jälkeen toinen murha on helpompi.

                                                                          ~ * ~

Mary

Kun aloin korjata Servotarta tiesin miten tämä päättyisi.

Kohtaloaan ei voi paeta.

Niin sanoo sananlaskukin.

                                                                          ~ * ~

Jace

Olin nähnyt paljon kuolemaa vain muutaman vuoden sisällä. Itse olin aiheuttanut niistä kaksi, mieleni teki tarttua pulloon...

 

 

 

Epäperijöillä kuoli kyllä aika moni, extra oli pelkkkää kuolemaa. Ensiosassa päästäänkin muuten jo yliopistolle, paljastan myös perijän siellä.