Vihdoinkin sain tämän osan julkaistua! Osa kolmetoista siis, olkaat hyvä:

Kiira

Kasvettuani olin ensimmäisenä perijäehdokkaana, sen ansiosta sain luvan remontoida vanhaksi käyneen huoneeni.

Tein huoneestani maalaistyylisen, minusta se kuvasti luonnettani parhaiten.

Äitini innoistui remontoimisesta minun huoneeni myötä, uudesta yläkerrastamme tuli myös maalaistyylinen.

Entisestä keittiöstämme tuli harrastehuone. tai aika tyhjäksi se kyllä jäi.

Maryn käytös taas harmitti minua, hän katoili öisin ties minne, ilmoittamatta mitään, hän ei sanonut mitään edes minulle. Yhtenä yönä Chriskin vain soitti meille ja ilmoitti Maryn ilmestyneen sinne.

Iltaisin minua pelotti mennä nukkumaan, entä jos Mary kaipaisi apuani silloin kun en ollut hereillä? Toivoin yhä Maryn kertovan minulle öisistä puuhistaan.

Hämmästyin suuresti kun Mary eräänä yönä lakkasi katoilemasta, muutenkin hän vaikutti paljon rauhallisemmalta, kuin tiedonjano hänessä olisi sammutettu. Nykyään hän soitteli päivät pitkät mitä kauniimmin pianoa.

Minä taas viihdyin edelleen maalausteni kimpussa, olinhan maalannut jo ala-asteella yhden maailman kuuluisimmista tauluista.

                                                                            ~ * ~

Vuodet etenivät, jokaisen keskittyessä omiin tekemisiinsä.

Jacen kasvu tuntui herättävän kaikki horroksestaan.

Minä ajattelin omaa tulevaisuuttani, se vaikutti valoisalta, minusta tulisi jonain päivänä poliitiikko.

Maryn tulevaisuus taas huoletti minua. Hän oli lahjakas, mutta hän ei hyödyntänyt lahjojaan, niinpä eräänä iltana ilmoitin hänelle ilmoittaneeni hänet koulun konserttiin.

Niinpä hän joutui vihdoinkin paljastamaan lahjansa kaikille muille, hän oli hyvin suosittu ja minusta hän näytti jopa hymyilevän.

Minun onnellisuuteni kruunasi vielä Mintun ja Napin tulevat pennut.

Vanhuksen oli pakko tulla katsomaan mitä tapahtuu :D

                                                                            ~ * ~

Vuodet vierivät ja oli Jacen aika kasvaa taas.

Jace muistutti hyvin paljon Marya lapsena, varsinkin nenästä.

                                                                            ~ * ~

Mary

Aika oli kulunut nopeaa pianon ääressä, muut taitoni olivat siis jääneet harjoittamatta, Kiira pelkäsi minun sytyttävän itseni vielä jonain päivänä tuleen.

Hänen ei kyllä tarvitsisi huolehtia minusta, en minä tulipaloon kuole. Itsestään hänen täytyisi huolehtia. Muistan vieläkin muutaman vuoden takaisen konsertin, tunsin siellä jotain onnen kaltaista, löysin melkein taas unelmani. En saisi löytää niitä, tiesin liian hyvin mitä silloin kävisi, en suostuisi enää tyytymään kohtalooni.

Ensimmäinen lasi. Jos kasvaisin nyt, en ehtisi löytää unelmiani, Kiira saisi pitää omansa.

Toinen lasi. Että tämä osaakin ola pahaa! Näin vuosien vierivän ohitseni.

Tunsin kuinka kasvoin pituutta, olin onnistunut.

Kun katsoin aikuista itseäni peilistä, tunsin etten ollut valmis tähän, en vain ollut.

Silti. Kirjoitin viimeisen viestin epäperijöille kirjan väliin.

Sitten piilotin kirjan kaikenlaisten tylsien opusten väliin, kirjojen joihin Kiira ei ikinä koskisi.

Aamulla kun bussi tuli hakemaan Kiiran ja Jacen tunsin että oli minun aikani puhua äidilleni, pitkästä aikaa. En ollut puhunut hänelle sitten Jacen syntymän.

"Katarzyna, minä olen aikuinen, muutan epäperijöiden taloon ja otan Jacen mukaani."

"Mary... Sinä olet aikuinen vain ruumiltasi, mieleltäsi olet edelleen liian nuori, älä mene. Mieti Jacea, ei hän voi kasvaa sillä."

"Katarzyna, minä olen aikuinen, sitäpaitsi Clarissekin kasvoi siellä."

Jos hän olisi tiennyt niiden olevan viimeiset sanani hänelle, hän ei olisi päästänyt minua, ne kerrat jolloin olin puhunut hänelle lapsuuteni jälkeen oli laskettavissa yhden käden sormilla.

Niinpä Jacen tultua koulusta me lähdimme, se oli Jacen, niinkuin minunkin elämän käännekohta.

Katsoin viimeisen kerran lapsuudenkotiani, kyyneleet sumensivat näkökenttäni.

                                                                            ~ * ~

Kiira

Mary lähti niin pian, olin ainut lapsi talossa, minun onnekseni Mintun synnytys käynnistyi (pahoittelen epäkohtaa, Mintun olisi tarinan mukaan kuulunut synnytää jo monta vuotta sitten, kuvitelkaa vaikka että se sai kekskenmenon :).

Minttu sai vain yhden pennun, Salaman (joo olen hyvä keksimään nimiä).

                                                                            ~ * ~

Vuodet kuluivat. Talossamme oli liian hiljaista minulle, päätin kokeilla samaa kuin Mary, ensimmäinen lasi...

Juoma toimi! Olin vihdoinkin aikuinen, pystyisin vihdoinkin aloittamaan unelmieni saavuttamisen.

Äitini sanoi minun näyttävän paljon hänen siskoltaan Biancalta, minusta en niinkään.

Lapsirakkaana siminä päätin mennä hankkimaan heti miehen, valitettavasti sellaisia ei näkynyt.

Koska kaupungilta ei löytynyt sopivaa yksilöä päätin kutsua ennustuseukon kylään.

Valitettavasti hänkään ei onnistunut tehtävässään, ehkä pizzakuski...

...tai sitten ei. (pitsakuski muuten näyttää aika paljon Turmalta)

No koska pitsakuski oli nainen päätin tilata kiinalasita, no voivoi.

Poliiskikin oli yököttävän näköinen, sinne menivät ne 500 simelonia...

Puutarhakerhossakaan ei löytynyt sopivia mieskanditaatteja. Eikä myöskään korjaaja, tuholaistorjuja, sossu, palomies, baarimikko, lemmikinkouluttaja tai rehtori olleet sopivan näköisiä. Ainakin on yritetty.

No lopulta löysin sopivan ehdokkaan, joka ei näyttänyt pitävän minusta. No vielä minä sinut saan!

                                                                            ~ * ~

EXTRA

Chris

Kun Mary ja Jace muuttivat tänne minä ja Max olimme täysin omissa maailmoissamme. Max kokeilujensa parissa, ja minä Maxin lopun suunnittelemisen parissa.

Heti kun Mary muutti tänne huomasin jonkin olevan vialla, hän vajosi täysin omaan maailmaansa, hän jätti jopa Jacen aivan yksin.

Hän alkoi juoda ja heräillä öisin painajaisiin. Ensimmäinen lasi...

Joskus jopa Jace näki Maryn humalassa.

Max taas oli onnistunut kokeissaan, tai missä ikinä lie, hän oli raskaana.

Minulla alkoi olla kiire, Max ei saisi ehtiä synnyttää alienlastaan.

Kun Max alkoi olla viimeisimmillään, luovuin jo toivosta en ehtisi, Jacelle jäisi siivottavaa.

Jacesta puheen ollen, hän oli kasvanut teiniksi.

Eräänä päivänä Servotar oli valmis, kunpa ehtisin.

Kun näin vihreän lapsen Maxin käsivarsilla tiesin myöhästyneeni, Jace parka.

 Kun Maxin toinen synnytys alkoi (joo olivat yllätyskaksoset minullekkin) muistin kirkkaasti hetken jolloin olin nähnyt Maryn ensikertaa. Se yksi yö. Mary oli ilmestynyt ovemme eteen oudon näköisenä ja lausunut ennustuksensa minulle.

Maxin synnyttämät kaksoset, tyttö ja poika, saivat nimekseen Mars ja Venus.

Katsoin vihreitä lapsia kyyneleet silmissäni, heidän täytyisi kuolla, eikä se olisi heidän syynsä lainkaan.

Kun eräänä iltana Max oli onnekseni eksynyt poreammeeseen päätin aloittaa suunnitelmani.

Servotarkin tiesi osansa.

Vesi sekoitti Servottaren päänupin täysin.

Lopulta se hajosi, syytin Maxia ja käskin hänen korjata sen.

Hämmästyksekseni Max suostui siihen ilman sen kummempia mutinoita.

Max sai sähköiskun, mutta minun harmikseni hän ei kuollut.

Uusi yritys.

Pupu :D

Servotar sekosi uudestaan, mutta tällä kertaa hänen kannoillaan seurasi keltainen pupu, harmikseni Max ei kuollut tälläkään kertaa.

                                                                            ~ * ~

Vuodet kuluivat ja eräänä päivänä oli Marsin ja Venuksen aika kasvaa. Mary loi minuun surullisen katseen ennen lapsien kasvua. Hän oli nähnyt lapsien kohtalon.

Kauniisti sanottuna lapsista tuli rumia.

Lapsien kasvun jälkeen ei mennyt kauaakaan kun Max yhtenä päivänä elämäneliksiirinjuomisen jälkeen lyhistyi maahan.

Mary oli peukaloinut jotenkin juomaa.

Minua ei haitannut vaikka Max kuolikin, lapset sen sijaan itkivät kuin viimeistä päivää.

 

 

Siinä oli siis osa kolmetoista, kuten ennenkin perijöiden elämä oli mukaavaa ja epäperijät...

Hei tänään on muuten 11.11.2011! Hehee, ja osakin on 13...