Jee, uusi osa! Viimeosasta ei ole ehtinyt kulua edes viikkoa :)

Joo jouduin rakentamaan perheelle uuden talon, edellinen alkoi olla aika epäkäytännöllinen ja se alkoi bugittaa pahasti, en kyllä tiedä oliko ongelma talossa vai tontissa, toivotaan että talossa!

Anteeksi nuo ruudut :) Ja sitten osaan:

                                                                    ~ * ~

Alicia

Kun taksikuski jätti minut ovellemme oli aivan ihmeissäni. Ei meidän talo tältä näyttänyt!

Talo oli iso, valkoinen ja uusi, yli sata vuotta vanha talomme oli purettu pois. Olin innoissani, saisin aloittaa uuden elämäni uudessa talossa.

"Äiti?"

"Hei Alicia, mitä pidät uudesta talostamme?"

                                                                    ~ * ~

Uudessa talossa elämisen opetteluun meni jonkin aikaa, sitten oli aika kutsua Martin kylään, me menisimme naimisiin.

"Hei Martin!"

Päätimme ettemme odottaisi ketään, kumpikaan meistä ei halunnut mitään juhlia (voi ei tuolla näkyy vessa takana!).

"Voit suudella morsianta"

Hääyö vietettiin heti tutuissa merkeissä...

Häistä ei ollut kulunu edes kahta kuukautta kun huomasin olevani raskaana.

Aloin murehtia Alicen sanoja, mitä jos tulisinkin toisenkin kerran raskaaksi?

Pian aloin oksennella, ensimmäinen kolmannes alkoi olla jo ohi.

Ruokahaluni kasvoi kasvamistaan, minussa alkoi herätä pelko kaksosista.

Martin oli hyväksynyt toiveeni vain yhdestä lapsesta, isä taas yritti suostutella meitä hankkimaan ainakin kaksi. Hän ja Martin uppoituivat keskusteluhin lapsista hyvin usein, he eivät huomanneet mitään ympärillään.

                                                                    ~ * ~

Martin ja Aatto eivät huomanneet edes varjoa joka katosi huomatessaan ettei kumpikaan miehistä ollut Maisa Bäckmanin jälkeläinen...

                                                                    ~ * ~

Alicia

Loppuraskauteni aikana isäni rakastui pieneen puutarhaamme, hän vietti siellä paljon aikaa ja yritti saada minut syömään hänen kasvattamiaan rehuja. Pupunruokaa sanon minä!

"Alicia, sinun kyllä pitäisi syödä enemmän kasviksia kun noin nukahtelet, kasvispuute sanon minä!"

"En minä nuku, lepuutan vain vähän silmiäni..."

"AAAA! Synnytys alkaa, äitii!"

Synnytystä seurasi pieni vauva, poikavauva joka sai nimekseen Nico (miksi minusta tuntuu että jonkun tarinassa on Nico niminen tyyppi?).

Pestessäni Nicoa minua harmitti. Nico oli esikoiseni ja jäisi ainoakseni.

Vaikka emme enää hankkineetkaan Martinin kanssa toista lasta, me pidimme edelleen hauskaa. Harmi vain että ehkäisy aiheutti minulle päänvaivaa.

Minä olin myös mennyt mystiikkauralle töihin, jos vaikka saisin sukumme kirouksesta jotain selville.

Ongelmiani lisäsi vielä sairastuminen, olin saanut tietää jo paljon kirouksesta, jonkun noidan tai velhon on täytynyt langettaa se jommankumman sukumme perustajan ylle, Calebin tai Maisan.

Kun oksenteluni jatkui jatkumistaan aloin epäillä raskautta. Ei se voinut olla mahdollista!

Mutta kun vaan oli, rakaustestin tehtyäni saatoin varmistua asiasta.

Kun Nico kasvoi heräsin todellisuuteen, jomipikumpi lapsistani kuolisi kauhealla tavalla.

"MItä me voimme tehdä? En tahdo tehdä aborttia enkä katsoa lapseni kuolemaa!"

"Kauan meillä on aikaa miettiä?"

"Alle kaksi viikkoa"

"Mitä jos annamme lapselle mahdollisuuden tulla onnelliseksi?"

"Hyvä on, toivottavasti hän onnistuu."

Loppuraskauteni aikana en voinut pysähtyä hetkeksikkään miettimään, en halunnut miettiä lapsen mahdollista kohtaloa.

Ja sitten synnytykseni käynnistyi, se oli vielä kivuliaampi kuin edellinen.

Pian käsivarsillani lepäsi pieni poika.

Voi Tony, mitä elämällä on sinunkin varallesi?

Pian Tonyn syntymän jälkeen löysin itseni taas vessanpytyn äärestä, kirotut kananmunat!

Pakotin itseni hymyilemään Nicon kasvaessa, Nicon kasvu sai minut musitamaan ajan rajallisuuden, kovin pitkään molemmat lapseni eivät olisi onnellisia.

Nico näytti hyvin tyypilliseltä sukumme lapselta, ei mitään erikoista.

"Rakas päiväkirja, kaikki tuntuu jotenkin väärältä, poikani joutuvat kärsimään jonkun typerän kirouksen tähden enkä minä voi tehdä mitään muuta kuin katsoa vierestä, mitä enemmän saan lisää tietoa kirouksesta, sitä pahemmalta se kuulostaa. Kaiken lisäksi olen alkanut lihoa, jouduin kaivamaan raskausvaatteeni esiin, pitäisi alkaa kuntoilemaan."

"Alicia oletko sinä raskaana?"

"En tietenkään!"

Paitsi että olin. Abortin mahdollisuus oli sulkeutunut jo viikko sitten.

Raskauteni ollessa aika loppusuoralla oli Tonyn aika kasvaa.

Ja puf!

Tonystä tuli hyvin huomion hakuinen poika, häntä ei kestänyt jättää viittäminuttia pidemmäksi aikaa yksin.

Onneksi Nico viihtyi yksinkin, hänestä oli tullut oikea luonnonlahjakkuus uima-altaassa ja hän alkoi haaveilla olympiaurasta. Oisimpa tiennyt kuinka julmasti Nicon haaveet murskattaisiin ennen kuin päästin häntä altaaseen...

Ja sitten se synnytys alkoi.

Viimeinen synnytykseni oli kaikkein nopein, pian mailmaan putkahtikin pieni Percy.

"NIco sinun täytyisi olla jo nukkumassa"

"Joo joo, en voi mitään sille että harkoissa meni myöhään"

Vaikka Nico harrasti kilpauintia jo vakavasti hän toi silti hyviä numeroita kotiin, oisimpa tiennyt mihin se johtaisi.

Joskus minä toivon että voisin pysäyttää ajan, saada jokaisen päivän kestämään ikuisuuden.

Vaikka kuinka yrittäisin, en koskaan onnistuisi.

Tonyn huomionhakuisuus ei loppunut edes hänen kasvaessaan.

Onneksi hän sai huomiota veljeltään, me muut saatoimme hiukan levähtää ja keskittyä Percyn kasvattamiseen.

Joo ei liity osaan mitenkään, mutta hyvä tapa käydä potalla! Oli muuten hauskan näköinen kun Percy tuli "potalta" pois.

Tonyn kasvun jälkeen sain taas omaa aikaa, olin piristynyt huimasti, nykyisin minun oli vaikea muistaa miksen saanut hankkia enenpää lapsia...

Saatoin olla myös huoleti poikien väleistä, Tony tuli toimeen kaikkien kanssa, vaikkakin Nico ei oikein välittänyt leikkiä monta vuotta nuoremman Percyn kanssa.

Nicolla oli nyt muutenkin vaikeuksia saada kavereita.

Onneksi hänellä oli Tony joka piti huolen että hänen ystävänsä olivat myös Nicon ystäviä.

(valitettavasti Percyn kasvukuva jäi pois) Percystä kasvoi hyvin samanlainen kuin veljensä, he olivat kuin kolme marjaa.

                                                                    ~ * ~

EXTRA

Alice

Elämäni epäperijöiden talossa lähti rauhallisesti liikkeelle, tutustuin moniin uusiin ihmisiin ja etsin jopa töitä, ehkä Mary olikin väärässä...

Ainut suuri harmini oli Erika, hän yritti tehdä elämästäni kamalaa.

Olin myös hiukan huolissani Jacesta, hän heräili öisin huutain joko: "Ei Venus ei!" tai: "Ei Mars, se en ollut minä!"

Minä aloin olla huolissani myös omasta terveydentilastani, Erikan jokaöiset syhypulverit lakanoissani eivät oleet mikään terveyden kohentaja.

Tappelimme myös usein, Erikaa ärsytti ettei saanut minua ärsyyntymään tarpeeksi ja minua ärsytti Erikan yritykset ärsyttää minua.

Enkä myöskään antanut hänen tietää syytä. Olin rakastunut ensimmäistä kertaa elämässäni, oi Joonas!

Ja sitten yhtenä yönä kaikki kaatui päälleni, kuulin sängystä Erikan naurua ja huokailua, sitten silmiini osui Joonaksen ruskea huppari, tunsin jalkojeni pettävän altani.

...

Niin päättyi minun elämäni.

                                                                    ~ * ~

Erika

"Eilen oli Alicen hautajaiset. Kun varastin Joonaksen hupparin ja huijasin Alicea, en tajunnut siinä käyvän näin. Ei minun ollut tarkoitus!"

 

 

 

Osa oli ehkä vähän tylsä, mutta ensiosassa onkin jo taas juonta mukana. Siinä paljastuu ehkä jo perijä, vaikka tässäkin osassa on ollut siihen jo selkeitä viittauksia :)