Vihdoinkin valmis! Meni kyllä ihan liian pitkään...

Cassia

Yliopistolle saapuessani sain tietää erään hyvin inhottavan asian. Jouduin jakamaan hyvin pienen asuntolan neljän muun kanssa. Kolmea heistä en olisi halunnut nähdä enää ikinä.

Javonna oli päässyt juuri ja juuri opiskelemaan yhteen maan surkeimmista yliopistoista. Valitettavasti tämä sijaitsi aivan omani vieressä ja näiden kahden yliopiston opiskelijat joutuivat yleensä asumaan samoissa asuntoloissa.

Julie opiskeli samassa yliopistossa kuin Javonna.

Samoin myös Aleksander, hänen takiaan jouduinkin juuri tähän asuntolaan. Sukulaiset ja samoilta seuduilta tulleet pyrittiin majoittamaan samoihin asuntoloihin.

Viides opiskelija tuli viikon muita myöhemmin. Sitä ennen olin ehtinyt kuulla hänestä yhtä ja toista. Hän oli kuulemma hyvin köyhästä perheestä, mutta sittemmin tullut kuuluisaksi surffaajaksi. Voittamillaan rahoilla hän kuulemma maksoi opiskelut. Tai jotain sinnepäin. Minä en uskonut sanaakaan ennen kuin näin hänet.

Kohtalo tuntui pilailevan kustannuksellani. Kun viimein sain nähdä Willin uudestaan, välillämme oli suuri kuilu.

Will oli nykyisin suosittu, minä en. Tiesin myös hänen suosionsa syyn. Kuuluisuus, olisi ihan sama mitä hän tekisi yliopsitossa, miten pukeutuisi, kenen kanssa liikkuisi. Kukaan ei välittäisi muusta kuin hänen kuuluisuudestaan.

Kaikkein kauheinta oli kuunnella Javonnan ja Julien puheita. Ymmärrettävästi Julie oli "ihastunut" Williin (tai kuuluisuuteen) ja aikoi tehdä mitä hyvänsä saadakseen vastakaikua tunteilleen. Javonna jätti Willin rauhaan, vain koska Aleksanderista voisi tulla perijä jonain päivänä, sukummehan alkoi olla jo mukavan rikas...

Javonnan ja Julien puheet saivat minut myös miettimään itseäni. Miksi kukaan ei pitänyt minusta, omasta mielestäni olin ihan kaunis, vaikken tietenkään yhtä kaunis kuin Javonna...

Jostain syystä silti Julie piti minua kilpailijanaan, yhtenä aamuna ennen luentoa hän tuli selittämään minulle miten mahdotonta suositun ja epäsuositun seurustelu voisi olla.

Minusta se oli outoa, sillä en ollut vaihtanut Willin kanssa muutamaa sanaa enempää, pikemminkin pakenin tilanteita joissa voisin joutua puhumaan hänelle, aina kun hän pyysi minua syömään pöytäänsä tai lukemaan tenttiin yhdessä, keksin jonkin naurettavan tekosyyn jonka varjolla saatoin paeta paikalta.

                                                                        ~ * ~

Ensimmäinen loppukokeeni sujui hyvin,  sen kunniaksi vapautin itseni opiskelusta ja menin nappaamaan kaikenmaailman hyönteisiä.

Kovinkaan kauaa en ehtinyt hyönteisiä etsiä, kun kuulin Willin äänen takaani, minulle tuli kiire piilottaa purkki. En halunnut Willin pitävän minua lapsellisena.

"Cassia?"

"Cassia, mukava puhua sinulle pitkästä aikaa."

Minua hävetti, ensinäkin se että Will oli tajunnut minun välttelevän häntä. Toisena se että halasin häntä pitkään, pidenpään kuin ystävät halaavat toisiaan. En olisi halunnut päästää irti ollenkaan.

"Minulla olisi sinulle aisaa, Cassia kuule..."

 "Anteeksi, minun täytyy mennä. Täytyy lukea lopppukokeeseen.

Vasta kun kävelin pois, tajusin loppukokeen olleen jo samana päivänä. No kävimmehän me eri luennoilla...

                                                                        ~ * ~

Muutaman kuukauden päästä siitä illasta kun olin tekemässä lopputyötäni, oveeni koputettiin. Varmaan Aleksander.

"Sisään!"

Kun katson taakseni näen ettei tulija olekkaan Aleksander.

Nousen nopeasti ylös, mitä asiaa Willillä voisi olla minulle?

"Ai hei Will."

"Cassia kuule, miksi sinä välttelet minua?"

"No tuota... Will, sinä olet suosittu. Ei sinun tarvitse esittää välittäväsi minusta. Olen vain tiellä"

"Cassia, et saa ajatella noin. Muistatko kun muutin pois? Olin surullinen, en sen takia että minulla olisi ollut ystäviä. Vaan sen että välitin sinusta liikaa. Jo ajatus että jonain päivänä joutuisin lukemaan lehdestä hääilmoituksesi... Silti en pitänyt sinuun yhteyttä, ajattelin sen olevan helpompaa, löytäisit jonkun joka sopisi sinulle. Ei niin köyhää, ei niin syrjittyä... Cassia välitätkö sinä minusta vielä?"

"Olisin hölmö jos en välittäisi. Mutta Will sinä voit saada kenet vain..."

"En minä tahdo ketään muuta."

                                                                        ~ * ~

Se että minä ja Will olimme yhdessä tuntui kiinnostavan monia yliopistolta. Kaikki tiesivät Julien tavoitelleen Williä. Kukaan ei tuntunut käsittävän miksi Will valitsi minut eikä Julieta. Onnekseni minusta tuli kuuro juoruille.

Yhtenä päivänä sain kirjeen kotoa, isä (tai oikeastaan mummo) oli valinnut minut perijäksi. Valitettavasti joku löysi kirjeen ennen minua, ja tämä joku ei erityisemmin ilahtunut uutisesta.

                                                                        ~ * ~

Kun yhtenä päivänä olin kävelemässä pois luennolta kuulin Julien ja Javonnan puheet. Ilmeisesti he eivät tienneet minun seuraavan heitä.

"Etkö todellakaan aio tehdä mitään niiden rahojen eteen?"

"Julie, minusta se on väärin."

"Aiotko todella antaa sen nousukkaan pilata elämäsi?"

                                                                        ~ * ~

"Sinä, onko sinun aina pakko pilata kaikki suunnitelmamme, ensin Will, ja nyt tämä!"

"Hmm, mietitään... On, sinä et pilaa enää minun elämääni Javonna."

"Etkö sinä käsitä mitä teet Cassia? Ymmärrä, me voimme helposti tuhota kaiken mistä välität. Suosiolla on merkityksensä!"

"Ei teillä ole mitään valtaa minun läheisiini, Aleksanderiin ehkä, mutta hän saa pärjätä omillan. Te ajattelette jo nytkin hänen puolestaan."

"Cassia, sinulla on kuukausi aikaa jättää Will ja perijättären paikkasi, et ymmärrä mitä sinulla on vastassasi."

                                                                        ~ * ~

"Cassia olen pahoillani mitä sanoimme eilen."

"Sovinto?"

"Javonna!"

"Mikä sinulla on?! Ennen sinä välitit muistakin asioista kun rahasta ja maineesta!"

"Ajattele nyt vähän! Raha ei tuo onnea, eikä huijaus!"

"Ennen sinulla oli aivot ja  arvot kohdallaan."

                                                                        ~ * ~

Jonkin ajanpäästä huudoistani, Javonna alkoi ajatella itse.

Julie ei pitänyt siitä, kun kuuntelin heidän riitelyään huomasin että Javonna oli aina vain seurannut Julieta. Se oli näyttänyt aina ihan eriltä, ilmeisesti Julie toimi mielummin taustalla.

Mutta nykyään Juliella ei ollut enää ketään joka olisi hoitanut likaiset työt puolestaan.

Javonna pyysi minulta anteeksi kaikkea, me olimme taas ystäviä.

                                                                        ~ * ~

Yhtenä päivänä minä törmäsin hyvin erilaiseen ihmiseen, noitaan ( aneeksi nuo kasvo, kun tajusin ton alkannen bugittaa en jaksanut enää etsiä uutta noitaa)

"Hei Cassia. Sinä kait tunnet hyvän ystäväni Ailcian?"

"Ai mummi? Mitä hänestä?"

"Alicia pyysi minua opettamaan sinua, lähelläsi toimii häijy noita, jonka tehtäväksi on annettu tuhota sinut. Hinnalla millä hyvänsä."

"Mitä?"

"Ai et tiennyt, kuule aikaa on vähän. Missä kukaan ei näkisi meitä? Kukaan ei saa nähdä muutostasi noidaksi."

Niinpä johdatin noidan ruokatilaan, kukaan ei olisi siellä vähään aikaan. Hän vapautti minun noitavoimani, ja antoi varoituksen,

"Kuule, sinun täytyy muistaa. Häijy noita elää aivan lähelläsi. Hän huomaa muutoksesi heti, sinä alat myös huomata muutoksia hänessä. Ei mene enää kauaa ennen kuin tiedät kuka hän on. Muista opiskella ahkerasti."

Ensimmäinen loitsuni.

Opiskelin vanhan noidan antamasta loitsukirjasta ahkerasti uusia loitsuja, silti minua vaivasi jatkuvasti häijy noita. Kuka hän olisi?

Aloin seurata ympärilläni olevia ihmisiä tarkemmin. Sen ansioista huomasin myös Julien suunnittelevan jotain uutta, jotain joka liittyi Aleksanderiin...

Aloin huomata myös noituuden hyviä puolia, luudalla oli mukava lentää luonnoille.

                                                                        ~ * ~

Yhtenä iltana sain vahvistukset epäilyilleni Juliesta.

Olin juuri tullut luonnolta (siirtymistaika oli myös ihan mukava juttu)

Silloin Julie vain tuli ja alkoi huutaa taas minulle jostain turhanpäiväisyyksistä.

Kun hän alkoi töniä minua, huomasin jotain erikoista. Hänen ihonsa oli vihreä, hyvin vihreä.

Silloin tajusin kuka noita oli.

"Julie, minulle on ihan sama mitä ajattelet minusta. Minua ei kiinnosta häijyjen noitien tekemiset."

Julie näytti hämmentyvän ilmoituksestani, hän ei ollut arvannut että tiesin kuka hän oli.

Aloin opiskella entistä enemmän häijyjen noitien karkoitusloisuja, ei voinut koskaan tietää jos joutuisin joskus käyttämään niitä.

Juliekaan ei enää peitellyt noituuttaan, välillämme oli sota, josta kukaan muu ei tiennyt mitään.

                                                                        ~ * ~

Ei elämäni pyörinyt sentään ihan vain Julien ympärillä, minun ja Willin suhde eteni mukavasti. Nytkin hän oli pyytänyt minua syömään kanssaan johonkin hienoon ravintolaan.

Jostain syystä Aleksander oli hyvin hermostunut koko ajan, hän höpötti kaikkea turhaa ja tuntui muutenkin olevan ihan hermorauniona.

Lopulta minulle selvisi hermostumisen syy.

"Totta kai minä suostun!"

Kolmannen vuoden loppupuoliskolla me siis vihdoinkin kihlauduimme.

                                                                        ~ * ~

Neljännen vuoden alussa löysin Julien pyörtyneenä, ja tunnistin merkit samantien.

Kun Julie sitten heräsi päätin ottaa asian puheeksi.

"Julie, tiedäthän sinä ettei sinusta ole noin vahvoihin loitsuihin. Jos teet tuota pitkään kulutat kaiken energiasi ja kuolet."

"Kyllä minä tiedän taikuuden perusteet elämänenergiasta! Ja sitäpaitsi olen kehittänyt ratkaisun ongelmaani."

Julien äänensävy jolla hän sen kertoi sai minut sai minut pelkäämään.

Ja varsinkin se nauru jota hän nauroi.

Pian sain todistaa että syytä pelkoon todellakin oli, Julie oli keksinyt keinon varastaa muiden noitien energiaa. Aloin löytää kuolleita ja vähän vähemmän kuolleita noitia asuntolamme läheltä.

"Ymmärrätkö sinä ettet voi tappaa muita noitia typerien suunnitelmiesi tähden!"

"Ja minähän voin tehdä ihan vain mitä tahdon, ja ihan tiedoksi vain, minulla on vihdoin ja viimein tarpeeksi energiaa! Herrani tulee olemaan tyytyväinen."

Ja samassa hän alkoi loitsia. Minä tunnistin loitsun saman tien, ja tiesin miten minun kävisi jos en onnistuisi pysäyttämään Julieta.

Onneksi oli opiskellut loitsuja ja tiesin miten pääsisin Juliesta eroon, lopullisesti.

Kun näin Julien ilmeen tiesin onnistuneeni.

Hyvästi Julie.

Hyvää matkaa herrasi luokse.

                                                                        ~ * ~

Vihdoin ja viimein saimme paperit käteen, yliopisto oli ohi.

Javonna riensi halaamaan minua. Me emme näkisi tuskin enää koskaan.

Javonnasta oli vuosien varrella tullut uskomattoman kaunis, olin siitä hänelle hyvin kateellinen.

Aleksanderkin hyvästeli minut, huutamalla.

"Cassia minä tiedän että sinä tiedät missä Julie on! Kerro minulle, heti."

"Vaikka tietäisinkin en kertoisi sinulle enää mitään."

Minä ja Will emme viipyneet juhlissa pitkään, kumpikaan meistä ei ollut kiinnostunut suurista väkijoukoista.

Vietimme mielummin viimeisen yhteisen iltamme yliopistolla yhdessä.

Will muuttaisi meille kuukauden päästä, silloin pidettäisiin vihdoin ja viimenkin häät.

                                                                        ~ * ~

Kaksi kuukautta aikaisemmin

Julie

Kun saavuin sen talon eteen, aavistin jo miten kaikki päättyisi. Herrani oli varmasti hirveän vihainen.

Kävelin hitaasti yläkertaan ja saavuin punaiseen huoneeseen, Hän viittasi minut istumaan.

"Olen hyvin pettynyt sinuun Julie. Sinä olet täällä, niskassasi kirous joka estää minua käyttämästä sinua enään hyödykseni. Toisin sanoen, olet hyödytön"

"Tiina tiedät mitä tehdä" Katsoin kauhuissani Tiinaa, tämän talon omistajaa. Me molemmat vihasimme toisiamme enemmän kuin mitään muuta, tiesin että hän nautti tilanteesta. Jotenkin hänestä oli tullut Herran suosikki, kun taas minä oli hyödytön. Sana kaikui vieläkin päässäni, tiesin mitä hyödyttömille tapahtui. Olin nähnyt sen itse.

Nousin äkkiä ylös.

"Ei en minä ole hyödytön. Minulla, minulla on...

"Sinulla ei ole mitään"

Katson alistuneena maahan Tiinan sanojen jälkeen, miten kukaan voisi uskoa että olen hänen pojanpojanpojantytär? Hän ei taida itsekkään tietää. Samalla mieleni valtaa kateus. Minä voisin olla Cassian paikalla jos olisin syntynyt eri äidille, olemmehan me etäistä sukua...

Kun Tiinan hampaat lävistävät kaulani tuska valtaa mieleni, samalla myös tajuan miksi huone on punainen. Kuulen etäistä naurua, se on varmaan Hän. Mutta se hiljenee, kaikki hiljenee ja pimenee. Ajatukset muuttuvat puuroksi päässäni, tuskakin pienenee ihan kuin se loppuisi. Samalla tajuan mitä tapahtuu, yritän käskeä häntä lopettamaan mutta se muuttu kiljaisuksi. Sitten kaikki pimenee.

                                                                        ~ * ~

Mies nousee ylös ja ja katsoo Tiinaa, mutta ei vilkaisekkaan lattialle valahtanutta, veretöntä ruumista.

"Siivotkaa sotku"

Sen jälkeen Caspar Backman poistuu.

 

 

 

Seuraavaa osaa tarvii tuskin odottaa näin kauaa, vaikka kirjoitusinto onkin tiesään olen pelannut aika paljon, nimittäin seuraa perijä on jo yliopistolla...