Alicia

Yliopistolla meidät jaettiin asuntoloihin, ne eivät olleet erityisen "hienoja" mutta asumakelpoisia silti.

Harmikseni samaan asuntolaan kanssani tuli myös Alice, hän oli ihan samanlainen kuin teini-iässäkin, pukeutui edelleen tyhmiin vaatteisiin ja inhosi minua.

Erikäkin tuli kanssamme samaan asuntolaan. Hänkään ei ollut muuttunut. Erika korosti meikillä edelleen huonoimpia piirteitään.

Asuntolamme sai myös pikkujulkkiksia. Kuuluisan exhuippumallin kaksospojat. Jack oli sellainen kuin luulinkin, naistenmies ja hemmoteltu kakara, hän oli ainoa koko yliopistolta jolla oli parisänky, mitä luksusta!

Martin taas oli vähän vähemmän sellainen kuin luulin. Ainoa asia mikä esti häntä pukeutumasta ruutupaitaan ja henkselihousuihin oli hänen veljensä.

Cheri oli Jackin naispuoleinen kopio, miestennielijä, hän tulikin juttuun loistavasti Alicen ja Erikan kanssa.

Perry (mikä nimi!) oli ruma, mutta suosittu. Asiaan ei varmaankaan vaikuttanut yhtään se että hän liikuskeli Jackin kanssa.

Ei Teresakaan ollut mikään kedon kaunein kukkanen, silti hän oli sisältä puhdasta kultaa. Teresa oli ystäväni lukiosta. En kyllä tiedä mille linjalle hän on tänne tullut.

Joo tämä ei liity mitenkään asiaan, mutta tästä näette miten hyvin simeilläni alkoi yliopisto. Onneksi pelin voi aina jättää tallentamatta...

Yliopistolla minä otin opiskelun heti vakavasti, pänttäsin kuin viimeistä päivää loppukokeisiin jota olisivat vasta puolen vuoden päästä.

Minä olin myös alkanut ystävystyä Martinin kanssa, olimme hyvin samanlaisia. Hänkin oli jäänyt lapsena sisaruksiensa varjoon.

Juuri kun hän oli kertomassa siitä miten hän tunsi kotona olevansa vankilassa Jack tuli.

"Hei Martin, älä varaa kaunokaista koko päiväksi."

Naurettavaa mutta totta, suhteemme lähti niistä sanoista liikkeelle.

Pian vaihdoimme jo ensisuudelmammekin.

                                                                            ~ * ~

Alice

Minua yökötti siskoni ja Jackin suhteen katsominen.

Minähän sentään tiesin mitä Jackin makuuhuoneessa tapahtui aina Alician ollessa poissa.

Siiskä ymmärrätte varmaan miksi minua ällötti niin heidän imuttelunsa katseleminen.

Purin kiukkuani usein asuntolassamme vieraileviin laamoihin, ne ärsyttivät minua suunnattomasti.

Mutta jo kolmannella viikolla yliopistolla minä onnistuin, Jack kun oli vain niin helppo.

Huomasin jo muutaman viikon jälkeen myös Martinissa muutoksia. Hän alkoi leikata hiuksiansa niinkuin suosituimmat viimeisen vuoden opiskelijat (yleinen ilmiö fuksivuoden  opsikelijoiden keskuudessa). Tajusin myös miksi hän teki sen. Minua nauratti. Hän oli toivottoman ihastunut Aliciaan.

                                                                            ~ * ~

Alicia

Sen jälkeen kun Martin leikkasi hiuksensa monet yliopistolla yrittivät häntä, jopa Cheri.

Martin kertoi aina tapaukset minulle.

Me nauroimme niille yhdessä, Cherin viides kerta tällä viikolla ja oli vasta perjantai!

Yliopistolla oli myös muutamia varjopuolia. Perry inhosi minua. Hän halusi minun jättävän Jackin, mutta minä en halunnut, rakastin Jackia koko sydämmestäni. Oisinpa älynnyt mikä virhe se oli.

                                                                            ~ * ~

"Alicia, ootteko te nyt niin varmoja ettette tuu, hei ekat puolivuotta on mennyt!"

"Ei me haluta tulla, ei siellä bileissä ole mitään järkevää.

"Hei mä voisin kyllä jäädä, ei bileet ole ees mun juttu"

"Äh, Martin mene vaan, me vietetään tyttöjen ilta Teresan kanssa."

Niinpä katsoimme muiden loittonevia selikiä, olimme kaikki suorittaneen ensimmäisen puoli vuotta arvosanalla 5, heille se oli aihe juhlia.

Minulle ja Teresalle se taas merkitsi leffailtaa, katsoisimme kaikki Servon kostot yhdessä nauraen säkkimäisissä pyjamissamme.

Tänään minä myös kerroin ongelmistani Teresalle, miten toivoin Jack kosivan minua, ja miten pelkäsin hänen jättävän minut. Teresa katsoi hetken eteensä ja sanoi: "Ole varovainen Jackin kanssa, hän voi rikkoa sydämmesi"

Silloin Cheri saapui hoiperrellen paikalle, humalassa.

" Missä Jack on?"

"Ulkona"

Ryntäsin parvekkeelle katsomaan... Järkytyin.

                                                                      ...

Jack Will Jacobson, MITEN SINÄ KEHTASIT!?

"Sinä haiset viinalle, mee huoneesees miettimään ja tuu pyytäämään multa anteeksi selvinpäin!"

Niin hän tekikin, ja pian kaikki oli kuin ennen.

                                                                            ~ * ~

Martin

Olimme Alician kanssa kävelemässä kohti yliopistoa, tänään olisi kevätnäytelmän sivuroolien näyttelijöiden harjoitukset. Kaikki muut asuntolastamme paitsi Alice ja Jack menivät sinne. Alice ja Jack olivat varanäyttelijöitä.

"Alicia, mene edeltä, unohdin vuorosanani huoneeseeni"

 Kun olin menossa huoneeseeni, järkytyin pahasti.

"Jack, miten kehtaat, minä kerron Alicialle!"

"Ei se sinua usko, Alicia tottelee minua kuin joku koira, senku vaan menet kertomaan"

                                                                            ~ * ~

"Alicia, minä näin tänään Jackin, hmm, vähän vähemmissä vaatteissa Alicen kanssa"

"Älä valehtele Martin, Jack ei ikinä petä minua!"

Alicia raukka. Jakc särkee sen sydämmen, ennemmin tai myöhemmin. Pelimies on pelimies.

                                                                            ~ * ~

Alicia

Martinin väitteiden jälkeen loppuvuosi sujui rauhassa, vanhemmat soitteli aina välillä ja oli huolissaan.

Viuhahtelijat kävivät aina välillä piristämässä meitä.

Laamatkin olivat ihan kivoja naamarin poisottoon asti, ei millään pahalla niitä kohtaan mutta ne tuntuivat aina olevan uskomattoman rumia.

                                                                            ~ * ~

Vihdoin koitti myös fuksivuoden viimeiset bileet, näihin myös minä ja Teresa lähdettiin mukaan.

Minua hermostutti hirveästi ne bileet, toivoin Jackin kosivan minua siellä, meillä oli mennyt tosi hyvin viime puoli vuotta.

"Sinä näytät taas tosi upealta Teresa (unohdinko kertoa, Teresalla on tosi outo vaatemaku)"

"Sinä myös"

"Jack tule jo"

"Menkää edeltä, mulla jäi rahat huoneeseen"

Oisimpa vain tajunnut ettei Jackia kannata jättää vahtimatta...

                                                                            ~ * ~

Alice

"Jack odota!"

"Ei mennä niihin typeriin bileisiin, niistä ei saa edes alkoholia! Meillä on paljon hauskempaa kahdestaan."

Kauan hermoilemani juhlamekko ei pysynyt kauaa päälläni, minulla ja Jackillä oli tosi hauskaa.

                                                                            ~ * ~

Alicia

Ne oli tosi surkeat bileet. Jack ei edes ilmestynyt paikalle.

Kun tulin sisälle päiväni meni lopullisesti pilalle. Ryntäsin Jackin huoneeseen.

Näin sen mitä olin pelännytkin.

"Lopettakaa!"

Alicella tuli kiire etsiä vaatteitaan, hänen onnekseen kukaan muu ei ollut paikalla.

Jotenkin ihmeen kaupalla Jack ehti vetää housut jalkaan ennen kuin aloin huutaa hänelle, varmaan tuttu tilanne.

"Sinä saa**nan ukko, miten saatoit!"

"Vihaan sinua!"

"Alicia, anna anteeksi, eikö me voitas vaan unohtaa. Jatketaan siitä mihin ollaan jääty."

"Ja sinä ajattelit että minä annan sinulle vielä anteeksi!? Sori ei onnistu. Minä jätän sut Jack!"

Sen jälkeen vain juoksin pois, en halunnut enää edes kulla mitä Jackilla oisi ollut sanottavaa.

"Senkin lutka Alice! Sinä pilasit minun elämän!"

"Ai jaa, etkö sinä ikinä ajatellut että suositut pojat kuuluu suosituille tytöille! Jack on ollut minun melkein koko sen ajan kun se seurusteli sinun kanssa!"

Alice, miten sinä saatoit! Ei näin tehdä siskoille!"

Sen jälkeen vain juoksin pois, en yhtään ajatellut minne, kunhan vain kauas pois!

                                                                            ~ * ~

Seuraavat neljäviikkoa minä itkin, itkin ja itkin.

Sitten alkoi taas opiskelu. En tehnyt muuta kuin opiskelin, en halunnut ajatella.

                                                                            ~ * ~

Teresa

Alicia oli sulkeutunut täysin, sen tähden minä aloinkin huutaa Jackille.

"Jack, sinä sika, näetkö mitä olet tehnyt Alicialle! Hän ei ole enää yhtään niin eloisa kuin ennen!"

"Eloisa, Aliciako eloisa?"

"Ethän sinä edes tunne häntä, otat tyttöjä vain siksi että he ovat kauniita, miksi? Ennen et tehnyt niin"

"Muistatko vielä sanasi silloin ylä-asteella kun minua kiusattiin naamani takia: "Teresa minä rakastan sinua niin kauan kuin sinä olet sinä, ihan sama miltä näytät." Muistatko! Mutta tiedätkö mitä, sinä et ole enää sinä!"

Vaikka Jack ohitti huomautukseni olankohautuksella, huomasin saaneeni hänet ajattelemaan.

                                                                            ~ * ~

Alicia

Teresa tuntui olevan kovin huolissaan minusta. Hän ei tiedä miltä tuntuu kun sinut petetään. Niinpä uskouduin asiasta päiväkirjalleni.

"Se tuntuu siltä kun veitsi työnnetään sydänmeesi, sitten siskosi tulle, sen sijaan että hän ottaisi veitsen pois, hän kääntää sitä haavassasi. Sen jälkeen poikaystäväsi ja siskosi hierovat yhdssa suolaa haavoihisi. Siltä se tuntuu"

 

 

 

Siinä oli ensimmäinen osa yliopistolta, osia tulee ehkä vielä yksi tai kaksi, saa nähdä miten saan mahtumaan loppuajan tapahtumat ennen perijätontille paluuta.